Joshua Kimmich oli kesän aikana runsaiden siirtohuhujen kohteena, mutta päätyi lopulta jatkamaan Bayern Münchenissä. Manchester City on kuitenkin edelleen saksalaistähden kintereillä ja pyrkii tuoreiden raporttien mukaan hankkimaan tämän riveihinsä ensi vuoden aikana.
Joshua Kimmichin sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy vuonna 2025, eikä hänen jatkoaikeistaan ole minkäänlaista selvyyttä. Vuonna 2015 Stuttgartista Bayernin vahvuuteen saapunut Kimmich on kohonnut vuosien varrella yhdeksi Euroopan johtavista pelaajista omalla pelipaikallaan, jonka myötä hänen palveluksensa ovat kiinnostaneet muuallakin.
Muun muassa FC Barcelona oli kesän aikana hanakasti saksalaisen kintereillä, mutta kaupat eivät ikinä nähneet päivänvaloa. Toinen Kimmichin kintereillä olleista seuroista, Manchester City, on 90minin saamien tietojen mukaan harkitsemassa hänen hankkimistaan ensi vuoden aikana.
Cityn valmentaja, Pep Guardiola tuntee Kimmichin varsin hyvin miesten tehtyä aiemmin menestyksekästä yhteistyötä Bayernissa.
Pelaajaprofiilinsa puolesta Kimmich saattaisi sopia Citizensin miehistöön loistavasti. Monipuolipuolinen Saksan maajoukkuemies on omimmillaan keskikentän keskustassa, mutta pystyy pelaamaan tarvittaessa myös laitapuolustajana.
On kuitenkin selvää, ettei Kimmich tule vaihtamaan maisemaa ilman jättimäistä siirtokorvausta.