Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Siirtouutiset

Jadon Sancho vihdoin palaamassa Englantiin? – 80 miljoonan hintalappu

AOP

Bundesliigan Dortmundissa edelliset kolme kautta pelannut Jadon Sancho saattaa olla palaamassa Manchesteriin.

Jadon Sancho lähti Manchester Citystä kolme vuotta sitten. Tällä kertaa nuorukainen muuttaisi kuitenkin toiselle puolelle kaupunkia, sillä ostajana olisi pelaajaa pitkään havitellut Manchester United.

Manchester United yritti ostaa Jadon Sanchon jo viime kesänä, mutta silloin kauppoja ei syntynyt. Nyt hintalappu on kuitenkin hellittänyt viime vuoden 100 miljoonasta punnasta noin 80 miljoonan punnan paikkeille.

Tämä hinnanlasku saattaa olla tarpeeksi Manchester Unitedille. Lähteiden mukaan kauppa olisi jo huomattavasti lähempänä kuin viime kesänä, vaikka korkea hinta yhä huolestuttaa Manchester Unitedia.

Vaikka hinta on kova, puhuu sen maksamisen puolesta ainakin muutama asia.

Ensinnäkin Jadon Sancho on yhä nuori, vain 21 vuotias, ja tulee yhä kehittymään. Kuitenkin nuorukaisella on jo paljon kokemusta niin Englannin maajoukkueesta kuin Bundesliigastakin. Ja jopa kaupunki olisi miehelle tuttu, joten sopeutumisvaikeuksia ei pitäisi tulla vastaan.

Tämän lisäksi miehen otteet kentällä ovat olleet mainoita.

Edellisellä kaudella Sancho pelasi vain 26 sarjapeliä, mutta teki 8 maalia ja 11 maaliin johtanutta syöttöä. Tämän lisäksi Saksan cupin kuudessa pelissä syntyi hurjat 6 maalia ja 4 syöttöä.

Myös edelliset kaudet ovat menneet Dortmundissa hyvin. Viimeisellä kahdella kaudella Sancho on kerännyt nimittäin tehot 29 maalia ja 30 syöttöä 66 pelissä.

Kun otetaan huomioon Manchester Unitedin ongelmat pysyvän oikean laitapelaajan löytämisessä, voisi tasaisesti maalinteossa kunnostautuva ja auttava Sancho olla ratkaisu hyökkäyspään huoliin.

Vaikka Mason Greenwood on pelannut paikalla usein hyvin, on kauden mittaan oikealla laidalla aloittanut yhteensä kuusi eri pelaajaa.

Jadon Sancho voisikin tuoda tasaisuutta joukkueen hyökkäyspäätyyn kun Manchester United haluaa ensi kaudella haastaa naapurinsa Valioliigan mestaruudesta.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Siirtouutiset