
Juventuksen argentiinalainen tähtipelaaja Paulo Dybala on vihdoin pääsemässä sopuun jatkosopimuksesta seuran kanssa, kertoo Tuttosport. Sopimuksen syntymistä on odotettu todella pitkään ja viime kauden puolella näytti siltä, että Dybala on jo siirtymässä pois Vanhasta Rouvasta. Juventus ei aiemmin taipunut Dybalan palkkavaatimuksiin, mutta nyt neuvottelupöydässä aletaan olla vaiheessa, jossa sopimus saadaan julkistettu hyvinkin pian. Kuukausien ajan jatkuneet neuvottelut ollaan saattamassa päätökseen ihan lähipäivinä.
Sopimustilanteeseen saatiin uutta eloa sen jälkeen, kun Massimiliano Allegri palasi Juventuksen päävalmentajaksi. Allegri tahtoo epätoivoisesti pitää Dybalan joukkueessaan ja tehdä hänestä Juventuksen uduen tulemisen keulakuvan. Viime kaudella Juventuksen tasoon, jopa katastrofaalisesti sujuneen kauden jälkeen, Allegri ei halua menettää parhaita pelaajiaan. Myös Christiano Ronaldon huhutaan jatkavan sopimuksensa loppuun saakka Juventuksessa.
Dybala, 27, on ollut Juventuksessa äärimmäisen tehokas. Hän on edustanut Juventusta kuuden kauden ajan, joiden aikana 254 ottelussa on syntynyt 100 maalia sekä 42 maaliin johtanutta syöttöä. Toissa kaudelle Juventuksen voittaessa Seria A:n mestaruus Dybala valittiin koko sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Lähde: Liverpool suunnittelee todellista jättikaappausta!
- Napoli jatkoi voittojen tiellä - Ilman supertähteään pelannut vierasjoukkue ei pystynyt yllätykseen
- Roman vaikeuksille jatkoa - Hellas Verona vahvempi kotonaan: "Tilanne on selkeä"
- Liverpool sai rukkaset superlupaukselta: "Olen siinä iässä, että minun on tärkeää päästä pelaamaan"
- Serie A-joukkueessa ilmiriita - Päästetäänkö tähtihyökkääjä lähtemään? - "Ei tule kuuloonkaan"
- AC Milan vei Serie A:n huippukamppailun nimiinsä - Roma kaatui miesylivoimastaan huolimatta

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Juho Riipi
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 30 minuuttia sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Bundesliiga
/ 6 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 15 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 18 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 21 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenNähdäänkö eurokentillä jättiyllätys? – Suomen suurseuralle kelpaa tasapeli
Mestarien liigan toinen karsintakierros pelataan keskiviikkona päätökseen. Keskiviikkona ratkeaa kahdeksan otteluparia ja yksi on...
Kirjoittaja Juho Riipi
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Juho Riipi
Mainos
Valioliiga
-
Bundesliiga
/ 6 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Mestarien liiga
/ 15 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Juho Riipi -
La Liga
/ 15 tuntia sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Valioliiga
/ 23 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Juho Riipi -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Juho Riipi