
Italialaismedia Sky Italia kertoo lähteisiinsä vedoten, että Valioliiga-seura Watford on palkannut italialaismanageri Claudio Ranierin potkut saaneen Xisco Muñozin tilalle.
Sky Italian mukaan 69-vuotias Claudio Ranieri on päässyt sopimukseen Watfordin kanssa ja hän allekirjoittaa uuden sopimuksensa maanantaina. Tämä olisi hänelle neljäs kerta Valioliigassa. Aiemmin hän on valmentanut Chelseaa, Leicesteriä ja Fulhamia.
Watford on kerännyt vain seitsemän pistettä seitsemässä Valioliiga-ottelussa ja on sarjassa sijalla 15. Joukkue päätti antaa potkut espanjalaiselle Xisco Muñozille viikonloppuna. Watfordin managerinpesti on ollut todella tuulinen viime kausina ja mies penkin päässä on vaihtunut tiuhaan.
Ranierin Valioliiga-historia alkoi vuonna 2000, kun hän siirtyi Chelsean ruoriin. Suurimpina Chelsea-ajan saavutuksina olivat Valioliigan kakkossija ja Mestarien liigan välieräpaikka. Chelsean pääomistaja Roman Abramovitš korvasi Ranierin Josè Mourinholla vuonna 2004.
Ranieri palasi Englantiin kaudelle 2015-2016 valmentamaan Leicesteriä. Italialainen johdatti joukkueen sensaatiomaiseen Valioliiga-mestaruuteen, muttei pystynyt toistamaan enää seuraavalla kaudella samaa menestystä ja sai kenkää helmikuussa 2017.
Kolmannella kerralla Ranieri toimi Fulhamin managerina, kun hänet palkattiin marraskuussa 2018 sarjan hännillä rämpineeseen joukkueeseen. Ranieri ei saanut käännettyä joukkueen kurssia ja sai lähteä helmikuussa 2019.
Viime kaudella Ranieri luotsasi Serie A -seura Sampdoriaa.
Lähde: Sky Italia
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Lähde: Mikel Arteta punnitsee vaihtoehtojaan - Avautuuko espanjalaisvahdille tilaisuus?
- ManU:n loukkaantumisongelmille jatkoa - Avauksen vakionimi sivuun ennen sunnuntain huippukamppailua
- West Ham lähellä todellista jättihankintaa! - Nimet paperiin sunnuntain aikana?
- Arsenal ja ManU kohtaavat Emiratesilla - Tekeekö vierasjoukkueen superlupaus debyyttinsä?
- Goodison Parkilla riittää mietittävää - Kaksi runkopelaajaa jätti seuran siirtoikkunan viime hetkillä
- Lähde: ManU kaavailee tarjousta Chelsea-hylkiöstä
- Manchester City-puolustajan siirto Bayerniin kaatui viime metreillä: "Niin ei ollut tarkoitettu"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 3 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 20 tuntia sittenGalatasaray ja FC Kööpenhamina päätyivät ratkaisemattomaan – Puolalaisvahdille tappouhkauksia
FC Kööpenhaminan maalivahti, Kamil Grabara on joutunut ikävien uutisten ympäröimäksi. Liverpool-taustainen Grabara arvosteli Turkin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Valioliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
La Liga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpool suunnittelee valtavaa kaappausta – Keskiössä PSG:n supertähti
Liverpoolin kerrotaan olevan kiinnostunut Real Madridin tähtipelaaja Rodrygosta. Siirto voisi mahdollisesti nähdä päivänvalon ensi...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Bundesliiga
/ 3 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
La Liga
/ 3 päivää sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Leo Runsas