Seuraa meitä:

Muut sarjat

Veikkausliigan HIFK hankki norsunluurannikkolaista huippuosaamista puolustukseensa

Wilfried Kanon puolustaja HIFK
AOP

Veikkausliigan HIFK vahvistaa puolustustaan norsunluurannikkolaisella Wilfried Kanonilla. Kanon ehti jo debytoimaan helsinkiläisten riveissä harjoitusottelussa TPS:ää vastaan.

Vasenjalkainen 190 senttimetriä pitkä toppari Wilfried Kanon tulee HIFK:hon Egyptin Valioliigassa pelaavasta Pyramids FC:stä. 28-vuotiaalla keskuspuolustajalla on mittava kokemus muun muassa Euroopan huippukentiltä.

Kanon on edustanut juniorina italialaista Empolia ja aikuisurallaan romanialaista Gloria Bistritaa, hollantilaista ADO Den Haagia, qatarilaista Al-Gharafa SC:tä sekä kahteen otteeseen egyptiläistä Pyramids FC:tä.

– Kanon on taitava ja monipuolinen toppari, jonka toivotaan tuovan lisää laatua niin puolustus- kuin hyökkäyspeliinkin, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kuvailee.

Norsunluurannikon maajoukkueessa Kanon on ollut vakiokalustoa vuodesta 2015 lähtien. Samana vuonna Kanon oli mukana voittamassa Afrikan mestaruusturnausta. Maaotteluita miehellä on tilillään jo 55. Ensimmäiset arvokisat ovat jääneet hyvin miehen mieleen.

– Tärkein muistoni maajoukkueesta on vuodelta 2015. Se oli ensimmäinen vuosi, kun pääsin mukaan Afrikan-mestaruuskilpailuihin, ja voitimme mestaruuden. Se on minulle erityinen asia, Kanon kertoo.

Kanonilla on runsas kokemus ympäri maailmaa

Kuusi vuotta Hollannissa opettivat Kanonille jalkapallosta ja elämästä. Hollannissa hän oppi paljon huippujalkapallosta ja jalkapallomaailmasta. Uuteen maahan sopeutuminen asettaa omat haasteensa, joka tuli huomattua etenkin Egyptissä.

– Hollannista siirryin Pyramids FC:hen, ja kävin lainalla Qatarissa Al-Gharafa SC:ssä, ja palasin sitten Egyptiin. Arabialaiseen kulttuuriin sopeutuminen oli ajoittain hankalaa. Nyt olen iloinen päästessäni takaisin Eurooppaan.

Suomesta Kanon ei tiennyt etukäteen mitään, ja tuli tänne nyt ensimmäistä kertaa. Tärkeintä miehen mielestä on nyt pelata jalkapalloa, ja tehdä se hyvin.

– Tuon joukkueeseen toivottavasti paljon positiivisia asioita. Haluan antaa kaikkeni joukkueelle, harjoitella ja pelata kovaa, ja tuoda hyvää joukkueelle ja kannattajille. Nyt täällä on ainakin hyvin kylmä.

– Ensimmäiset harjoitukset menivät hyvin, siellä pelattiin hyvää jalkapalloa. Valmennustiimi on portugalilainen, ja he rakastavat jalkapalloa. Aivan kuten minäkin. Näin harjoituksissa myös, että pelaajat haluavat taistella kovaa. Siitä tykkään.

Faneille Kanon haluaa lähettää omat terveisensä.

– Olen uusi pelaaja joukkueessa ja sanon teille: toivottavasti tästä tulee hyvä kausi. Minä haluan antaa kaikkeni kentällä ja sen ulkopuolella. Teiltä kannattajilta toivon tukea, koska kun sen tuen kuulee kentällä, silloin antaa 200 prosenttia itsestään.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Muut sarjat