![Haka - HIFK](https://futisfani.com/wp-content/uploads/2021/10/1.04027196.jpg)
Veikkausliigan FC Haka ja senegalilainen toppari Fallou Ndiaye ovat allekirjoittaneet 1+2-vuotisen pelaajasopimuksen.
Veikkausliigan FC Hakan verkot ovat olleet seuran tiedotteen mukaan vesillä keskuspuolustuksen vahvistamiseksi ja lopulta kriteerit täyttävä ehdokas löytyikin, mutta miehen tie Valkeakoskelle ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys.
– Fallou Ndiayen tulo meille oli vähän erilainen, kuin yleensä, sillä hänestä oli vaikea saada tietoja tai videoita.
– Suositukset tulivat kuitenkin luotettavalta lähteeltä ja päätimme ottaa hänet testiin, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kertoo.
21-vuotias ja lähes kaksimetrinen (198cm) puolustaja on ollut koskilaisten testissä jo kolmatta viikkoa ja on esiintynyt edukseen niin harjoituksissa, kuin pelaamissaan kolmessa Liigacupin ottelussa.
– Voi pojat Fallou on yllättänyt meidän positiivisesti ja ollaan iloisia että sopimus on saatu tehtyä!
– Jos nuori mies jatkaa kehittymistä on hänellä edessään hieno ura! Fyysisesti todella kovalla tasolla ja häneltä löytyy johtajan ominaisuuksia myös, Tainio iloitsee.
Aiemmin muun muassa belgialaista Gentin U21-joukkuetta, sekä ranskalaista AC Arlesia edustanut Ndiaye on itsekin erittäin tyytyväinen uuteen suuntaan urallaan.
– Olen tosi iloinen sopimuksesta! Tämä on oikea paikka minulle kehittyä pelaajana.
– Veikkausliiga on hyvä sarja ja tietysti Europelit ovat hieno lisä, mies toteaa iloisesti.
Viime kaudella puolustaja pelasi Kolmosta FC Kontussa. 15 ottelussa ei kertynyt tehoja.
![](https://futisfani.com/wp-content/uploads/2021/04/futisfani.png)
KIEKKOFANI.COM
![Loading RSS Feed](https://futisfani.com/wp-content/plugins/wp-rss-retriever/inc/imgs/ajax-loader.gif)
PENKKIURHEILU.COM
![Loading RSS Feed](https://futisfani.com/wp-content/plugins/wp-rss-retriever/inc/imgs/ajax-loader.gif)