
Hollanti taipui viime perjantaina nöyryyttävään 4-0 tappioon Ranskan vieraana. Koko Oranjen joukkue alisuoritti pelin aikana, mutta syntipukiksi on nostettu varsinkin keskuspuolustaja, Virgil van Dijk. Tulppaanimaan jalkapallolegenda, Marco van Basten, jakoi oman mielipiteensä Liverpool-topparin otteista.
Ronald Koemanin valmentama Hollanti oli Ranskalle viime perjantaina pelkkä suupala ja Les Bleus otti selkeän 4-0 voiton Stade de Francella pelatussa ottelussa. Hollanti oli perässä jokaisella pelin osa-alueella, mutta varsinkin puolustuspelaaminen tökki pahemman kerran.
Pelin jälkeen etenkin Virgil van Dijkin otteet ovat kirvoittaneet kovaa arvostelua. Marco van Basten, kertoi pelin jälkeen odottaneensa Liverpoolin mieheltä enemmän.
– Van Dijk pitää paljon ääntä, muttei sano mitään. Hän ei ole riittävän selkeä. Hyvä kapteeni ajattelee ääneen ja auttaa omalla toiminnallaan muita.
– Hänen pelaamisensa oli puolivillaista, joka johti kaaokseen ja useisiin väärinymmärryksiin. Ne ovat asioita, joita kapteenin tulee välttää.
– Hän on hyvä pukuhuoneessa, mutta pelikentällä hänellä ei ole riittävää taktista tai teknistä osaamista. Jonkun toisen on aika ottaa vastuuta joukkueessa.
Lähde: Daily Mirror
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Jürgen Klopp jyrähtää kapteenin ulosajosta: "Tilanteessa ei ollut tahallista kontaktia"
- AC Milan vei Serie A:n huippukamppailun nimiinsä - Roma kaatui miesylivoimastaan huolimatta
- Lähde: Arsenalin hyökkääjä siirtymässä Ranskan pääsarjaan
- Tottenhamille arvokkaat pisteet - Kesähankinta jälleen voiton takuumiehenä!
- La Ligan tähtihyökkääjä sivaltaa Xavin tekemiä päätöksiä: "Me olemme Barca"
- La Ligan huippukamppailussa todelliset maalitalkoot! - Xavi: "Ottelusta tuli hullu"
- Arsenalin jättihankinnalle suora vaatimus: "Hänen täytyy tehdä enemmän maaleja"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 6 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 9 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 13 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenNähdäänkö eurokentillä jättiyllätys? – Suomen suurseuralle kelpaa tasapeli
Mestarien liigan toinen karsintakierros pelataan keskiviikkona päätökseen. Keskiviikkona ratkeaa kahdeksan otteluparia ja yksi on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:lle maaginen voitto!
Veikkausliigassa vasta kolmantena tällä hetkellä oleva Helsingin Jalkapalloklubi teki tiistaina melkoisen tempun. HJK onnistui...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:llä edessään jättimäinen testi! – Norjan suurseura vastaan Mestarien liigassa
Mestarien liigan karsintojen toinen kierros käynnistyy tiistaina. Tiistaina ohjelmassa on seitsemän ottelua ja toinen...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
Mestarien liiga
/ 6 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
La Liga
/ 7 tuntia sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 14 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenArsenal joutui tehdä kaikkensa voiton eteen – Artetalle ensimmäistä kertaa täysi pistepotti Goodison Parkilta
Everton ja Arsenal kohtasivat Goodison Parkilla sunnuntaina pelatussa ottelussa. Tykkimiesten valmentaja, Mikel Arteta, jolla...
Kirjoittaja Antti Makkonen