
Arsenal on pitänyt Valioliigassa sarjataulukon kärkipaikkaa jo pitkään. Viime viikkoina Manchester City on kuitenkin kuronut tasaisen vahvasti eroa kiinni. Cityn veturi ei näytä hidastumisen merkkejä, kun Arsenalilla puolestaan uhkaa höyry hieman hiipua.
Arsenal kärsi Valioliigassa 2-2 tasurin West Hamin vieraana sunnuntaina, mikä ei sille riitä, mikäli se mielii pitää Cityn takanaan kauden loppuun saakka. Joukkue johti ottelua jo 2-0, mutta onnistui tuhrimaan johtonsa.
Arsenal-luotsi Mikel Arteta ei kuitenkaan usko, että Cityn asettama paine olisi päässyt Arsenal-pelaajien ihon alle. Tyytyväinen espanjalaisvalmentaja ei kuitenkaan sunnuntain tulokseen missään nimessä ole.
– Kun näen joukkueen pelaavan tuolla tavalla [pelin alussa], siinä ei ollut painetta. Kun tilanne oli 2-0, meillä ei ollut paineita. Emme vain tehneet sitä, mitä peli vaati sillä hetkellä, Arteta kommentoi.
Arsenalin johto Cityyn nähden on nyt neljä pistettä, mutta Gunnersilla on yksi peli enemmän pelattuna.
Ensi viikolla häämöttää kuuluisa “kuuden pisteen peli”, kun Arsenal matkaa Cityn vieraaksi sarjan kärkikamppailussa. Artetan mukaan Arsenalin tulee olla entistä armottomampi kentällä ja viimeisteltävä ottelut kun siihen on mahdollisuus.
– Meillä on oltava armoton ajattelutapa, jolla viimeistelemme joukkueen. Kun joukkue on otettavana, meidän tulee viimeistellä se. Jos et tee sitä Valioliigassa, jossain vaiheessa tilanne kääntyy.
– Pitää taistella ja ansaita pelioikeus, mutta kun sitä tarvitaan, pitää olla myös enemmän malttia, Arteta analysoi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Tanskan supertähti jälleen täydessä iskussa: Huuhkajien kannalta huolestuttavia uutisia
- Arsenal ja ManU kohtaavat Emiratesilla - Tekeekö vierasjoukkueen superlupaus debyyttinsä?
- Mikel Arteta ottaa kantaa siirtomarkkinoilla vallitsevaan trendiin: "Mielestäni tähän täytyisi tulla…
- Lähde: Arsenalin hyökkääjä siirtymässä Ranskan pääsarjaan
- West Ham lähellä todellista jättihankintaa! - Nimet paperiin sunnuntain aikana?
- Fulhamin taistelu riitti pisteeseen Emiratesilla - Arteta: "Olisimme voineet tehdä vähintään viisi…
- La Ligan huippukamppailussa todelliset maalitalkoot! - Xavi: "Ottelusta tuli hullu"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 5 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 23 tuntia sittenGalatasaray ja FC Kööpenhamina päätyivät ratkaisemattomaan – Puolalaisvahdille tappouhkauksia
FC Kööpenhaminan maalivahti, Kamil Grabara on joutunut ikävien uutisten ympäröimäksi. Liverpool-taustainen Grabara arvosteli Turkin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Valioliiga
-
Serie A
/ 2 tuntia sittenEntisen Barca-lupauksen unelmasiirto Valioliigaan jäi toteutumatta: “Polveni käy sotaa minua vastaan”
Udinesen hyökkääjä, Gerard Deulofeu oli alkuvuodesta vahvasti linkitettynä Tottenham Hotspuriin. Miehen leikkaushoitoa vaatinut polvivamma...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 5 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
La Liga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpool suunnittelee valtavaa kaappausta – Keskiössä PSG:n supertähti
Liverpoolin kerrotaan olevan kiinnostunut Real Madridin tähtipelaaja Rodrygosta. Siirto voisi mahdollisesti nähdä päivänvalon ensi...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Bundesliiga
/ 3 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors