
Manchester United pelasi harjoituskauden ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona. Oslossa käyty kamppailu Leedsiä vastaan päättyi ManU:n 2-0 voittoon. Mason Mountin debyytti Red Devilsin paidassa lämmitti joukkueen manageri, Erik ten Hagin mieltä.
Manchester United aloitti kauteen valmistavan pre-seasonin voitokkaasti, kun joukkue kellisti Leedsin 2-0. Ottelun ensimmäisen puoliajan pelannut Mason Mount debytoi ManU:n paidassa ja sai esityksestään ansaitut kehut Erik ten Hagilta.
– Mount tuo pelaamiseemme lisää dynaamisuutta, joka oli yksi syy hänen hankinnalleen. Hän on hyökkäysorientoitunut pelaaja, mutta haluaa osallistua peliin jokaisella osa-alueella. Keskikenttäpelaajien tehtävä on sekä hyökätä, että puolustaa.
– Olen varma, että hänestä tulee olemaan meille suuri apu, sillä hän on laatupelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää tehokkuutta.
Myös pelaaja itse oli hyvillä mielin päästyään edustamaan uutta joukkuettaan.
– Tunsin oloni hyväksi kentällä. Olemme tehneet rajusti töitä harjoituksissa ja kokeilleet muutamia erilaisia taktiikoita. On mukavaa päästä toteuttamaan oppejamme myös otteluissa.
– Tykkäsin todella paljon roolistani ja nautin vapaudesta rakentaa peliä alhaalta sekä juoksujen tekemisestä vastustajan boksiin. Prässipelaamisemme toimi hienosti ja pystyimme rytmittämään pelitapahtumia tehokkaasti.
Lähde: BBC
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Chelsea-legenda vaatii superhankinnalta tasonnostoa: "On sanomattakin selvää..."
- ManU:n loukkaantumisongelmille jatkoa - Avauksen vakionimi sivuun ennen sunnuntain huippukamppailua
- ManU:n tuorein jättihankinta avautuu siirrostaan: "Valtava kunnia"
- ManU nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon! - "Saimme tästä arvokasta oppia"
- Fulhamin taistelu riitti pisteeseen Emiratesilla - Arteta: "Olisimme voineet tehdä vähintään viisi…
- Lähde: ManU kaavailee tarjousta Chelsea-hylkiöstä
- Lähde: ManU saamassa vihdoin tahtonsa läpi - Serie A:n tähtipelaaja matkalla Old Traffordille!

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 1 tunti sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 10 tuntia sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 11 tuntia sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 12 tuntia sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 21 tuntia sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 22 tuntia sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 1 päivä sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
Valioliiga
/ 9 tuntia sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 9 tuntia sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 1 päivä sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
La Liga
/ 2 päivää sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Antti Makkonen