
Sevillaa kolmen edellisvuoden ajan edustanut Yassine Bounou siirtyy Saudi-Arabian liigassa pelaavaan Al-Hilaliin. Espanjalaisseura tulee saamaan entisestä ykkösmaalivahdistaan 21 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Siirtohuhujen kohteena olleen Yassine Bounoun tulevaisuus on puhuttanut pitkään espanjalaismediassa. Marokon maajoukkueen ykköstorjujaa on linkitetty pitkin kesää useampaan Euroopan suurseuraan ja miehen tiedettiin olevan muun muassa Bayern Münchenin hankintalistalla.
Saksalaisjoukkue on etsinyt uutta veräjänvartijaa Manuel Neuerin loukkaantumisesta lähtien, ja kun myös viime kaudella tolppien välissä seisonut Yann Sommer nosti kytkintä, on uusille hankinnoille entistä kovempi tarve.
Bayern tavoitteli Bounoun lisäksi myös Kepa Arrizabalagaa, mutta tämä valitsi Real Madridin. Nyt sama tilanne toistui Bounoun kohdalla, joka siirtyy Saudi-Arabian liigassa pelaavan Al-Hilalin väreihin kolmen vuoden mittaisella sopimuksella.
Bounou oli yksi Marokon suurimmista sankareista viime vuonna pelatuissa Qatarin MM-kilpailuissa, jonka myötä hänen profiilinsa nousi valtavasti siirtomarkkinoilla.
Mies ilmoitti Sevillalle hyvissä ajoin toiveistaan jatkaa uraansa muualla ja nyt asiaan on saatu vihdoin vahvistus. Andalusialaisseura kuittaa Bounousta 21 miljoonan euron korvauksen.
Hiljattain myös Neymarin kanssa sopimuksen tehneen Al-Hilalin kerrotaan seuraavaksi haluavan vahvistaa hyökkäystään Alexandar Mitrovicilla.
Lähde: Substack
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Saksan maajoukkueessa puhaltaa uudet tuulet: Löytyykö Neuerille enää käyttöä? - "Olen odottanut tätä…
- Saudi-Arabiaan siirtyneeltä megatähdeltä kovaa puhetta: "Taso korkeammalla kuin Ranskassa"
- Italian tukipilari joutui San Sirolla valtavan vihellyskonsertin kohteeksi: "Se oli häpeällistä"
- Liverpool sai rukkaset superlupaukselta: "Olen siinä iässä, että minun on tärkeää päästä pelaamaan"
- La Liga-tähti nimeää uransa huonoimman valmentajan - Argentiinalaisluotsille kyseenalainen kunnia
- Liverpool-legenda kommentoi ensimmäisen kerran kohuttua Saudi-siirtoaan: “Se että ihmiset sanovat minun…
- Real Madrid-ikoni pettynyt pienentyneeseen rooliinsa: "Harkitsen seuraavaa liikettäni"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 27 minuuttia sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 tunti sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 7 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 16 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 19 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 22 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
Bundesliiga
/ 7 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 16 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
La Liga
/ 16 tuntia sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 24 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Antti Makkonen