Kai Havertzin alkukauden vaikeudet ovat hyvin kaikkien tiedossa. Chelseasta Emiratesille saapunut Havertz on jäänyt todella kauas parhaastaan. Gunnersin päävalmentaja, Mikel Arteta valaa kuitenkin uskoa pelaajan suuntaan.
Arsenalin ja Chelsean välillä on nähty viime vuosien aikana useita pelaajasiirtoja. Yksi tällainen tapahtui jälleen kesällä, kun Kai Havertz jätti Stamford Bridgen taakseen ja siirtyi Mikel Artetan alasuuteen Emirates Stadiumille.
Ura Arsenalin nutussa ei ole kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle ja Arsenalin on huhuttu jopa olevan lähettämään miehen muihin maisemiin. Havertz on toistaiseksi itse pysynyt tilanteestaan vaiti, mutta Arteta asettuu nyt puolustamaan pelaajaansa.
– Hänen pelissään on niin monia osa-alueita, joilla hän suoriutuu poikkeuksellisen hyvin. Tiedämme, että hänen on jatkettava kehittymistään.
– Kuten kenen tahansa pelaajan kohdalla, tuen antaminen on tärkeää. Hän yrittää parhaansa jokaisena päivänä. Jos hän ei suoriudu, se on meistä kiinni.
Arsenal on aloittanut kautensa vahvasti, eikä ole toistaiseksi hävinnyt vielä otteluakaan. Joukkueen seuraava testi on edessä lauantaina, jolloin vastaan asettuu Bournemouth.
Lähde: Daily Mirror