Manchester Unitedin hyökkääjä, Marcus Rashford oli viime kaudella hurjassa maalivireessä, mutta tällä kaudella tehoja ei ole syntynyt samaan tahtiin. Erik ten Hag kertoo silti pysyvänsä luottavaisena englantilaistähden suhteen ja vakuuttaa tämän keskittymisen olevan täysin kunnossa.
Marcus Rashford oli viime kaudella Manchester Unitedin paras maalintekijä. Kaikissa kilpailuissa yhteenlaskettuna 30 maalia tehnyt englantilainen on tällä kaudella onnistunut 15 ottelun aikana vain kertaalleen maalinteossa.
Rashfordin elekieli on näyttänyt siltä, ettei kaikki ole kohdallaan. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että koko Unitedin pelaaminen on ollut niin sekaisin, että Rashfordin alakuloisuus on ymmärrettävää.
Mies on jäänyt kauas parhaastaan, muttei ole myöskään päässyt nauttimaan samanlaisesta tarjoilusta kuin viime kaudella. ManU:a käskyttävä Erik ten Hag uskoo Rashfordin löytävän vielä kadonneen maalijyvänsä.
– Hän ei ole onnellinen, emmekä me muutkaan ole. Hänellä on korkeat odotukset itseään kohtaan. Tällä hetkellä hän ei ole kaikkein parhaimmassa vireessä, mutta hän palaa vielä omalle tasolleen. Kun joukkue parantaa pelaamistaan, hän tulee tekemään enemmän maaleja, ten Hag tuumi Eurosportin mukaan.