Napoli on pelannut tällä kaudella alle odotusten ja joukkueen uskotaankin olevan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa. Yhtenä siirtokohteena pidetään Hellas Veronan kokenutta Davide Faraonia.
Napoli on kovaa vauhtia jäämässä Serie A:n mestaruustaiston ulkopuolelle. Viime kauden päätteeksi Scudettoa juhlinut Partonopei on pudonnut vaisujen tulosten myötä sarjan seitsemännelle sijalle. Walter Mazzarrin luotsaama ryhmä sai lisää lunta tupaan aatonaattona, kun AS Roma otti täydet pisteet Stadio Olimpicolla pelatussa ottelussa.
Peli sujui Napolin kannalta katastrofaalisissa merkeissä, sillä joukkueelle tuomittiin peräti kaksi ulosajoa.
Napoli on voittanut 17 pelaamastaan ottelusta kahdeksan ja hävinnyt jo kuusi kertaa. Mestarien liigassa homma on toiminut aavistuksen paremmin ja sinipaidat etenivät ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Barcelona.
Tästä huolimatta uusille vahvistuksille on tarvetta ja Napolin uskotaan tekevän hankintoja tammikuun aikana. Joukkueen uutisoidaan haaveilevan etenkin uusista puolustuspään hankinnoista ja esiin on noussut muutamia mielenkiintoisia nimiä.
Lähteet kertovat, että Napoli pitää tarkalla silmällä Hellas Veranan Davide Faraonia. Veronan kapteeni on jo 32-vuotias, mutta hänen kokemuksensa uskotaan rauhoittavan Napolin huteraa puolustuslinjaa.
Lähde: The Cult of Calcio