Chelsean laitahyökkääjä Mykhaylo Mudrykin pesti Stamford Bridgellä saattaa jäädä aiottua lyhyemmäksi. Uusimpien raporttien mukaan muun muassa Juventus ja Arsenal pitävät silmällä ukrainalaispelaajan tilannetta.
Shakhtar Donetskin paidassa säkenöiviä otteita esittäneen Mykhaylo Mudrykin pelioikeuksista käytiin pitkään kiivasta kilpailua. Mudryk oli jo raporttien mukaan todella lähellä siirtoa Arsenaliin, mutta käänsi lopulta kelkkansa ja siirtyi tammikuussa 2023 Chelsean vahvuuteen.
Tähtitieteellinen siirtosumma toi mukanaan valtavat suorituspaineet, eikä Mudryk ole pystynyt vastaamaan huutoon. Tämä selittyy osittain myös Chelsean rakenteellisilla ongelmilla, mutta on selvää, että Mudrykilta odotettiin paljon nähtyä enemmän.
Tällä kaudella Mudryk on pelannut 19 valioliigaottelua tehden kolme maalia ja antaen kolme maalisyöttöä. Vakituista paikkaa avauskokoonpanossa ei ole löytynyt.
23-vuotiaan laitahyökkääjän ympärillä on riittänyt viime aikoina huhuja ja muun muassa Juventuksen on kerrottu kiinnostuneen hänen allekirjoituksestaan.
CaughtOffsiden saamien tietojen mukaan myös Arsenal kärkkyy edelleen omaa tilaisuuttaan.
On mielenkiintoista seurata, mitä Mudrykin kohdalla tapahtuu, mutta mikäli hän haluaa lunastaa paikkansa Bluesin avauksessa, on otteiden parannuttava huomattavasti.