Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Juan Mata vaatii, että seuran on rakennettava joukkueensa kapteeni Bruno Fernandesin ympärille.
Erik ten Hag nimitti viime kesänä Bruno Fernandesin Manchester Unitedin uudeksi kapteeniksi Harry Maguiren jouduttua luopumaan nauhasta.
Huolimatta ManU:n ailahtelevista otteista, Fernandes on yksi joukkueen tasaisimmista suorittajista ja tärkein yksittäinen linkki keskikentän ja hyökkäyksen välillä.
29-vuotias Fernandes on ollut erityisen vaikuttava viime aikoina iskettyään yhdeksän maalia kuuteen edelliseen otteluun.
Manchester Unitedin uskotaan uusivan runkoaan kovalla kädellä kesän siirtoikkunassa, jonka myötä monen pelaajan tulevaisuus on hämärän peitossa.
Entinen ManU-pelaaja Juan Mata on vakuuttunut siitä, että punaisten tulisi koota joukkueensa juuri Fernandesin ympärille.
– Mielestäni siellä on tällä hetkellä yksi suuri johtaja, joka on kapteeni Bruno, Mata pohti 90minin mukaan.
– Kaikkien nuorten pelaajien tulisi katsoa häntä ylöspäin. En voi kertoa, kuinka tärkeä hän on seuralle, ei pelkästään maaliensa takia, vaan hänen tasaisuutensa ansiosta.
– Hän on huippupelaaja, mutta vielä parempi ihminen, joten mielestäni joukkueen kulttuuri pitäisi rakentua hänen ympärilleen.