Manchester Cityn puolustaja, Josko Gvardiol kamppaili alkukaudesta löytääkseen jalansijaa Valioliigan mestarijoukkueessa. Viime aikoina kroaatti on kuitenkin nostanut profiiliaan ja kehittynyt yhdeksi Pep Guardiolan puolustuksen tukipilareista.
Valioliigan mestaruustaisto lähestyy hurjaa vauhtia kohti räjähdysmäistä päätöstään.
Titteliä jälleen tavoitteleva Manchester City, joka on sarjataulukossa toisena 85 pisteellä ja yhden ottelun enemmän pelannutta Arsenalia jäljessä, matkustaa tiistaina viidenneksi sijoittuneen Tottenham Hotspurin vieraaksi.
Yksi Cityn näkyvimmistä pelaajista viime viikkojen aikana on ollut hieman yllättäenkin puolustajan tontilla häärivä Josko Gvardiol.
22-vuotias kroatialaispakki on hoitanut oman tonttinsa äärimmäisen tunnollisesti ja iskenyt siinä sivussa hienot neljä liigamaalia. Kuuden pelaamansa Mestarien liigaottelun aikana mies osui kertaalleen.
Gvardiolin alku Etihadilla oli suhteellisen tahmea, mutta viime aikoina nähtyjen otteiden perusteella hän nauttinee vastuusta jatkossakin. Pep Guardiola kertoo tekijöistä pelaajansa hyvän vireen taustalla.
– Jalkapallossa ja elämässä on eräs aspekti, ja se on itseluottamus asioita tehdessä. Sen myötä saa vastuuta ja se auttaa käymään läpi hyviä ja ei niin hyviä asioita, Guardiola kertoi TimesLIVE:n mukaan.
– Ei saa unohtaa, että tämä on hänen ensimmäinen valioliigakautensa… joten sitä ei ole helppo käsitellä. Hän oli hieman ujo ja kamppaili hieman alussa, koska hän tuli joukkueeseen, joka oli juuri voittanut triplamestaruuden. Hän on kuitenkin osoittanut pystyvänsä pelaamaan kanssamme ja haluaa kehittyä koko ajan.