Liverpool on alkuviikosta kantautuneiden huhujen mukaan kiinnostunut Atalantan keskikenttäpelaaja Édersonista. Brasilialainen pelasi mahtavan kauden bergamolaisjoukkueen paidassa ja oli yksi avaintekijöistä Atalantan yltäessä aina Eurooppa-liigan voittoon.
Liverpoolin kykyjenetsijät ovat tarkkailleet useampaa Atalanta pelaajaa viime aikoina. Redsin kerrottiin aiemmin pitävän silmällä Teun Koopmeinersia, mutta myös Éderson on herättänyt punaisten kiinnostuksen.
Pool valmistautuu ESPN:n mukaan lähestymään brassipelaajan henkilökuntaa ja hänestä saattaa tulla tuoreen Reds-managerin Arne Slotin ensimmäinen hankinta.
Éderson pelasi Atalantassa loistavan kauden tehtyään kuusi maalia ja merkkautettuaan yhden syöttöpisteen 35 Serie A -ottelussa.
Hän esiintyi Gian Piero Gasperinin valmentamassa ja Eurooppa-liigan voittaneessa joukkueessa yhteensä 52 ottelussa kaikki kilpailut huomioituna. Keskikenttäpelaajan hienot esitykset palkittiin kutsulla Brasilian maajoukkueeseen tulevaan Copa Americaan.
Édersonin nykyistä sopimusta Atalantan kanssa on jäljellä kolme vuotta, mutta näyttää siltä, että pelit ovat jatkumassa Valioliigassa. Tammikuun aikana brassia linkitettiin myös Newcastle Unitediin ja Tottenham Hotspuriin.
24-vuotiaan Édersonin markkina-arvo on Transfermarktin maaliskuussa tekemän arvion mukaan 30 miljoonaa euroa. Pitkä sopimus saattaa kuitenkin luonnollisesti vaikuttaa pyyntihintaan merkittävällä tavalla.