
Arsenalin pukukoppi on kovassa myllerryksessä ja näillä näkymin kaikki kolme Arsenalin maalivahtia saattavat olla lähtemässä.
Ykkösmaalivahti Bernard Lenon tulevaisuus on nähtävästi epäselvä ja kakkosmaalivahtien lähtö on jo selvää. Viime kaudelle erinomaisen Emi Martinezin jättämää tyhjiötä hankittiin Runar Runarsson, joka on ollut floppi Arsenalissa. Runarssonia paikkaamaan taas hankittiin Matthew Ryan, jonka lainasopimus Brighton Hove & Albionista on lopussa.
Arsenalilla on hankintalistallaan jo vino pino pelaajia, kun kesällä joukkueessa tehdään täysremonttia. Eikä maalivahdin paikka näytä olevan poikkeus.
Lontoolaisten kiikarissa on tällä hetkellä Ajaxin ja Kamerunin maajoukkueen 25-vuotias Andre Onana. Siirrosta erikoisemman kuitenkin tekee se, että Onana kärsii dopingrangaistusta eikä saa pelata ammattilaisjalkapalloa.
Mies jäi kiinni kauden ulkopuolisessa doping-testissä furosemidestä, minkä mies väitti saaneensa kehoonsa vahingossa. Onana kuulemma erehtyi luulemaan vaimonsa furosemideä sisältävää lääkitystä tavalliseksi aspiriiniksi.
Ajax ja Onana pyrkivät kumoamaan tuomion, mutta tämä ei onnistunut. Äskettäin urheilun päättävä tuomioistuin CAS, kuitenkin päätti lyhentää miehen rangaistusta 12 kuukaudesta yhdeksään kuukauteen.
Tämä tarkoittaisi, että Onana voisi pelata seuraavan kerran marraskuussa. Ja lähteiden mukaan tämä olisi tarpeeksi Arsenalille, jos se tarkoittaa, että maalivahdin saisi tuotua Emirates Stadiumille hieman normaalia halvemmalla.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Chelsea aloittamassa neuvottelut Cityn kanssa - Jättilupaus matkalla Stamford Bridgelle?
- La Liga-sensaatio edelleen Barcan hankintalistalla - Viekö Arsenal pidemmän korren?
- Joko vihdoin? - Bayern München ja Liverpool neuvottelevat superlupauksen pelioikeuksista!
- Entinen Arsenal-tähti hehkuttaa Brightonin nuorta maalinsylkijää: "Hän on täysin peloton"
- West Ham lähellä todellista jättihankintaa! - Nimet paperiin sunnuntain aikana?
- Lähde: Liverpool suunnittelee todellista jättikaappausta!
- Entinen Atletico-tähti vastaa kohusiirtonsa aiheuttamaan kritiikkiin: "Joskus ihmisten tulisi laittaa…

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 7 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 10 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 14 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenNähdäänkö eurokentillä jättiyllätys? – Suomen suurseuralle kelpaa tasapeli
Mestarien liigan toinen karsintakierros pelataan keskiviikkona päätökseen. Keskiviikkona ratkeaa kahdeksan otteluparia ja yksi on...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:lle maaginen voitto!
Veikkausliigassa vasta kolmantena tällä hetkellä oleva Helsingin Jalkapalloklubi teki tiistaina melkoisen tempun. HJK onnistui...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:llä edessään jättimäinen testi! – Norjan suurseura vastaan Mestarien liigassa
Mestarien liigan karsintojen toinen kierros käynnistyy tiistaina. Tiistaina ohjelmassa on seitsemän ottelua ja toinen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Valioliiga
-
Mestarien liiga
/ 7 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
La Liga
/ 7 tuntia sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 15 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenArsenal joutui tehdä kaikkensa voiton eteen – Artetalle ensimmäistä kertaa täysi pistepotti Goodison Parkilta
Everton ja Arsenal kohtasivat Goodison Parkilla sunnuntaina pelatussa ottelussa. Tykkimiesten valmentaja, Mikel Arteta, jolla...
Kirjoittaja Jyri Juvonen