
Viime kaudella Manchester United lainasi vähäisille peliminuuteille jääneen Jesse Lingardin West Hamiin, missä mies pelasi erinomaisen loppukauden. West Ham on halunnut ostaa miehen pysyvällä siirrolla ja nyt siirto saattaisi vihdoin olla mahdollinen.
David Moyesin kesän ykköstavoite on ollut saada Jesse Lingard pysyvästi takaisin West Hamiin erinomaisen lainakauden jälkeen. Tähän mennessä pelaajan hinta on ollut este tiukalla budjetilla operoivalle West Hamille. Nyt Manchester United on kuitenkin Expressin mukaan valmis tiputtamaan hintapyyntöään miehestä noin 20 miljoonaan puntaan, sillä 28-vuotias englantilainen ei nähtävästi kuulu Ole Gunnar Solskjaerin suunnitelmiin tulevalle kaudelle.
Tämän johdosta West Ham tekee todennäköisesti vielä viimeisen tarjouksen hyökkääjästä, joka teki viime kaudella hurjat 9 maalia ja 6 syöttöä 16 pelissään lontoolaisille. Kova loppukauden vire auttoikin West Hamin yllättäen Valioliigan 6. sijalle. Siirtoikkuna on Englannissa auki elokuun 31. saakka, joten aikaa sopia kaupoista on vielä jäljellä.
Apulaisvalmentaja Stuart Pearce ei säästellyt ylistystä, kun häneltä kysyttiin Lingardista:
-”Hän oli erinomainen viime kaudella. Me haluaisimme hänet, tästä ei ole epäilystäkään. Pallo on nyt Manchester Unitedin päädyssä”
-” Hän on poikkeuksellinen tyyppi, hän on hyvä muiden kanssa ja pelaajat todella pitävät hänestä. Hänen kykynsä todella paistoivat läpi viime kaudella.”
Lingard ei ollut Manchester Unitedin joukkueessa Valioliigan ensimmäisellä kierroksella, kun joukkue kuritti Leedsiä lukemin 5-1.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Paul Pogban siirtoennätys jäämässä historiaan? - ManU valmistelee todellista yllätyshankintaa
- Oho! Manchester United kosiskelee uutta maalivahtia yllättävästä suunnasta
- Lähde: Bayern München pyrkii kaappaamaan ManU:n keskikenttäpelaajan
- Barcan supertähti sittenkin vaihtamassa maisemaa? - Kutsuuko Valioliiga?
- PSG ja Barcelona valmiita taistelemaan Manchester Cityn keskikentän taiturista
- Manchester City-pelaajien virta Emiratesille jatkumassa? - Mikel Arteta pyrkii vahvistamaan…
- Lähde: PSG:n ja Neymarin tiet erkanemassa - Mitä tekee Lionel Messi?

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 2 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 2 kuukautta sittenTanskan paine oli liikaa Huuhkajille – Superlupaus mätti hattutempun Lukas Hradeckyn selän taakse
Tanska ja Suomi kohtasivat myöhään torstaina Parkenilla pelatussa EM-karsintaottelussa. Ottelu sujui pitkälti odotetulla...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 2 kuukautta sittenHuuhkajat aloittaa karsintaurakkansa Tanskaa vastaan: “Meidän pitää pystyä puolustamaan hyvin ja hyökkäämään tehokkaasti”
Suomen EM-karsintaurakka alkaa tänään ottelulla Tanskaa vastaan. Parkenilla pelattava ottelu käynnistyy klo 21.45. Huuhkajien...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 2 kuukautta sittenHuuhkajat lähtee EM-karsintarypistykseen uudistetulla kokoonpanolla: “Pelaajilla on into piukeana”
Suomen miesten maajoukkua palaa Tanskan Kööpenhaminaan ja Parkenille, kun Tanska ja Suomi kohtaavat EM-karsintojen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenPikkuhuuhkajat lähtee kohti EM-karsintataivalta – Vastassa pääosin itäeurooppalaisia maita
Suomen miesten alle 21-vuotiaiden maajoukkue arvottiin helmikuun alussa EM-karsintojen E-lohkoon Romanian, Sveitsin, Albanian, Montenegron...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajien keskikenttäpelaaja Urho Nissilä liikkeellä – Olisiko suuntana Pohjois-Savo?
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Urho Nissilä ei jatka Etelä-Korean K League 1:ssä pelaavassa FC Suwonissa enää....
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajat-puolustaja Albin Granlund aprikoi tulevaisuuttaan: “On hyvin mahdollista, että jään tänne”
Viime kauden lopulla Veikkausliigan IFK Mariehamniin siirtynyt maajoukkuepuolustaja Albin Granlund on jatkanut joukkueen riveissä...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenItalialaislegenda povaa yllätystä Mestarien liigan finaalissa: “Hallitsimme peliä 26 laukauksella yhtä vastaan, mutta…”
Inter Milan ja Manchester City kohtaavat Istanbulissa 10. kesäkuuta pelattavassa Mestarien liigan loppuottelussa. Interin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenNewcastlella selvät suunnitelmat ensi kauden Mestarien liigaan: “Emme lähde vain osallistumaan”
Ilmiömäisen kauden pelannut Newcastle United selvitti tiensä Mestarien liigaan ensimmäistä kertaa sitten kauden 2002-2003....
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 viikkoa sittenPep Guardiola eri mieltä pelaajansa kanssa Madrid-voiton jälkeen: “En allekirjoita tuota”
Manchester City kaatoi Real Madridin näytöstyyliin Etihadilla. Jack Grealishin pelin jälkeen antamat kommentit eivät...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 viikkoa sittenMadridissa käännettiin katseet jo tulevaan: “Tulemme takaisin entistä vahvempina”
Kuten aiemmin uutisoimme, Manchester City eteni Mestarien liigan finaaliin kaadettuaan Real Madridin varsin yksipuolisen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 viikkoa sittenUCL:n finaalijoukkueet selvillä! – City murskasi Real Madridin kotonaan
Mestarien liigan finaalijoukkueet ovat selvillä. Aikaisemmin tiensä loppuotteluun selvittäneen Inter Milanin vastustaja selvisi Manchester...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 viikkoa sittenMestarien liigan loppuotteluun edenneellä Inter Milanilla vuori kiivettävänään: “He lähtevät finaaliin valtavina altavastaajina”
Inter Milan selvitti tiensä Mestarien liigan finaaliin kaatamalla välierissä paikallisvastustajansa AC Milanin. Asiantuntija, Rio...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Mestarien liiga
/ 2 viikkoa sittenEtihadilla pelataan kauden suurin ottelu – Sotkeutuuko Pep Guardiola omaan nokkeluuteensa? – “Minulla on ajatus kokeilla jotain erilaista”
Manchester Cityn päävalmentaja, Pep Guardiola, paljastaa aikovansa kokeilla jotain erilaista tämän illan ottelussa Real...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Veikkausliiga
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 1 kuukausi sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Veikkausliiga
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 1 kuukausi sittenVeikkausliigan Lahti hankki laitapuolustajan SJK:sta: “Hän on pelannut hyvän kauden Veikkausliigassa”
Veikkausliigan FC Lahti ja 29-vuotias laitapuolustaja Pablo Andrade ovat solmineet kauden loppuun asti ulottuvan...
Kirjoittaja Jyri Juvonen
Mainos
Valioliiga
-
Bundesliiga
/ 3 tuntia sittenManU joutumassa luopumaan leikistä – Bayernin hintapyyntö osoittautumassa liian korkeaksi
Manchester Unitedin Marcel Sabitzer on näillä näkymin palaamassa jälleen ensi kaudeksi Bayern Münchenin riveihin....
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 11 tuntia sittenChelsean uunituore manageri laittoi välittömästi tuulemaan: Portugalilaistaituri vapaa lähtemään
Chelsea nimitti Mauricio Pochettinon virallisesti maanantaina uudeksi päävalmentajakseen. Argentiinalaisluotsi aloitti pestissään välittömästi ja ilmoitti...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 21 tuntia sittenErik ten Hag vihjailee ManU-puolustajan lähdöllä: “Hänellä on päätös tehtävänään”
Harry Maguiren lähdöllä Old Traffordilla ollaan spekuloitu runsaasti kuluvan kauden aikana. Manchester Unitedin manageri,...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 2 päivää sittenValioliigassa läpimurtokauden pelannut brassi siirtohuhuissa: Real Madrid ja FC Barcelona kärkkyvät tilaisuutta
Newcastle Unitedin Bruno Guimaraes oli yksi joukkueensa tärkeimmistä pelaajista päättyneellä valioliigakaudella. Brasilian maajoukkuepelaaja oli...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenJürgen Kloppilla riittää virtaa katastrofikaudesta huolimatta: “Olen täynnä energiaa, uskokaa pois”
Liverpoolin kausi päättyi suureen pettymykseen, kun joukkue jäi kalkkiviivoilla Mestarien liiga-paikkojen ulkopuolelle. Punapaitojen päävalmentaja,...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 2 päivää sittenValioliigan yllättäjäjoukkueen runkoon tulossa suuria muutoksia – Kaksi tähtipelaaja lähdössä: “Olen hyvin pahoillani”
Valioliigaseura Brighton & Hove Albionin pelaajarunkoon odotetaan kesän aikana suuria muutoksia. Siirtohuhujen kohteena olevien...
Kirjoittaja Jyri Juvonen -
Siirtouutiset
/ 2 päivää sittenManchester City kompastui toistamiseen keskikastin joukkueelle – David de Gean seuraaja selvillä?
Brentfordin maalivahti, David Raya, on todennäköisesti suuntaamassa muualle kesän aikana. Bees-manageri, Thomas Frank, paljasti,...
Kirjoittaja Jyri Juvonen