Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2022

Lionel Messi: “Tämä on viimeinen tilaisuuteni saavuttaa jotain maajoukkueessa”

Lionel Messi
AOP

Yksi Argentiinan maajoukkuen kaikkien aikojen pelaajista Lionel Messi kertoo, että Qatarin MM-kilpailut jäävät hänen viimeisekseen La Albicelesten paidassa. Messi hakee kuunua maajoukkueuralleen, jonka aikana hänen merkittävin saavutuksensa toistaiseksi on Copa Américan voitto.

Lionel Messi vahvistaa, että vuoden 2022 MM-kisat jäävät hänen viimeisiksi Argentiinan maajoukkueen paidassa.

35-vuotias Messi ei ole vielä päässyt MM-pokaaliin käsiksi. Vuonna 2014 Argentiina ylsi finaaliin, jossa Saksa osoittautui kuitenkin lopulta paremmaksi jatkoajan jälkeen. Messi oli mukana myös vuosien 2010 ja 2006 lopputurnauksissa, joissa La Albicelesten matka päättyi puolivärierissä.

Messillä on nyt edessään uransa viimeinen mahdollisuus MM-kultaan, sillä hän vahvistaa, että tuleva lopputurnaus tulee jäämään hänen viimeisekseen.

– Kyllä, nämä tulevat olemaan viimeiset MM-kilpailuni, Messi kertoo.

– Lasken päiviä kisojen alkamiseen. Ollakseni rehellinen, olen hieman hermostunut. Kisat ovat jatkuvasti mielessäni ja mietin mitä tulee tapahtumaan.

– Tämä on viimeinen tilaisuuteni saavuttaa jotain maajoukkueessa, joten totta kai sitä miettii miten kisat tulevat sujumaan. Meillä on todella vahva joukkue, mutta mitä tahansa voi kuitenkin tapahtua.

Lähde: 90min

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Lisää aiheesta MM-kisat 2022