Hollanti ja Kroatia kohtasivat keskiviikkona pelatussa Kansojen liigan välieräottelussa. Kroatia selvitti tiensä A-liigan finaaliin jännittävien vaiheiden jälkeen.
Kansojen liiga jatkui jälleen pitkän tauon jälkeen keskiviikkona. A-liigan pudotuspelien välierävaiheen ensimmäisessä osassa vastaan asettuivat Hollanti ja Kroatia.
Ottelu lähti liikkeelle tasaisissa merkeissä Hollannin ollessa aavistuksen hallitsevampi kahdesta joukkueesta.
Ronald Koemanin suojatit rikkoivat kuparisen reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Donyell Malen onnistui maalinteossa. Syöttöpiste Dortmund-hyökkääjän osumaan merkittiin Mats Wiefferin nimiin.
Ensimmäinen puoliaika päättyi Oranjen 1-0 johdossa.
Kroatia tuli kovaa toiselle jaksolle ja sai palkinnon yritykselleen, kun Andrej Kramaric niittasi pelin tasoihin rangaistuspotkusta. Mario Pasalic vei Kroatian ensimmäistä kertaa johtoon 72. minuutilla.
Nämä näyttivät jäävän ottelun loppulukemiksi, mutta sinnikkäästi taistellut Hollanti nousi vielä peliin mukaan. Noa Lang vastasi tasoituksesta aivan lisäajan loppuhetkillä.
Edessä oli näin ollen jatkoaika, jonka aikana ote siirtyi jälleen Kroatialle. Bruno Petkovic vei maansa johtoon Real Madrid-tähti Luka Modricin esityöstä. Ratkaisu syntyi Modricin lapikkaasta, kun Kroatialle tuomittiin toinen rangaistuspotku ottelun loppuhetkillä.
Hollanti joutuu näin ollen pettymään Kroatian marssiessa finaaliin. Vastaan asettuu Espanjan ja Italian välisen ottelun voittaja.