Suomi kohtaa EM-karsinnoissa tänään äärimmäisen tärkeässä ottelussa Slovenian vieraskentällä.
EM-karsintojen neljänneksi viimeisessä ottelussa pelataan todella isoista panoksista. 13 pistettä kerännyt Slovenia on H-lohkon kärjessä tasapisteissä Tanskan kanssa. Pisteen vähemmän kerännyt Suomi on lohkossa kolmantena.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva ennakoi illan ottelua Palloliiton sivuilla perjantaina.
– Asetelma on hyvin kutkuttava. Luulen, että pelaajat nauttivat tästä yhtä lailla kuin minä. Pääsemme pelaamaan isoista panoksista, Kanerva ennakoi.
Tanskasta Huuhkajat eivät onnistuneet pisteitä nappaamaan, joten voitto Sloveniasta olisi äärimmäisen arvokas. Slovenian jäljellä oleva otteluohjelma on ennakolta Huuhkajia astetta kovempi.
Mikään ei varsinaisesti vielä illan ottelussa ratkea, mutta voitolla Suomi pitää kisapaikan omissa käsissään.
– Kyllä nämä kuitenkin ovat kuuden pisteen matseja, se on ihan selvä, Kanerva muistutti.
Huuhkajat kaatoi kesäkuussa Slovenian Olympiastadionilla upeasti 2-0 Joel Pohjanpalon sekä Oliver Antmanin maaleilla. Tänään Ljubljanassa Suomella on kuitenkin edessä todella kova haaste, sillä Slovenia ei ole hävinnyt EM-karsinnoissa vielä kertaakaan kotinurmellaan.
– Slovenia on vahva kotijoukkue. Ennen kaikkea he haluavat hyökätä kotona. Sitä varmasti nähdään huomenna, Kanerva tuumi.
– Mutta näimme jo Olympiastadionilla, kuinka heidän keskikenttämiehensä putoavat ja he saavat sitä kautta sitä pallonhallintaa. Meille on tärkeää, että pystymme pitämään välit tiiviinä ja puolustamaan selustan sekä keskitykset hyvin.
Huuhkajat ottaa yhteen Slovenian kanssa tänään kello 19. Yle TV2 näyttää ottelun suorana kello 18.30 alkaen.