
Etelä-Korea ja Portugali järjestivät dramaattisen näytöksen tänään H-lohkon päätöskierroksella. Jatkopaikkansa aiemmin varmistanut Portugali taipui lopussa 2-1 tappioon, jonka myötä myös Etelä-Korea nähdään kuudentoista parhaan joukossa.
Etelä-Korean ja Portugalin välinen mittelö käynnistyi Fernando Santosin miehistön hallinnalla. Pallo oli ensimmäistä kertaa maalissa viidennellä minuutilla, kun Ricardo Horta osui Diogo Dalotin syötöstä.
Tasoitus syntyi 27 minuutin jälkeen, kun peliväline kimposi Cristiano Ronaldon selästä Kim Young-Gwonille, joka viimeisteli tyylikkäästi yhdellä kosketuksella.
Ronaldolle siunaantui hieman ennen puoliaikaa loistava tilaisuus viedä joukkueensa jälleen johtoon, mutta hänen puskunsa painui ohi maalin.
91 minuutilla lävähti, kun Etelä-Korean Heung-min Son lähti pitkään nousuun ja syötti vapaaksi jääneelle Hwang Hee-Chanille. Wolverhamptonin hyökkääjä viimeisteli tyylikkäästi takakulmaan ja peli oli taputeltu.
Etelä-Korean voiton lisäksi yhdeksi ottelun suurimmista puheenaiheista nousi Ronaldon vaihtokomennus. Mies komennettiin penkille hieman yli tunnin pelin jälkeen ja hän ajautui suukopuun yhden Etelä-Korean pelaajan kanssa.
Portugalin valmentaja Santos kommentoi pelin jälkeen tapahtumia seuraavasti:
– Cristiano suuttui, koska Etelä-Korean pelaaja yritti hoputtaa häntä kentältä, jolloin Pepen oli puututtava tilanteeseen. Kuulin, mitä Ronaldolle sanottiin, eikä se ollut kaunista kuultavaa.
Lähde: 90min
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
