Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2022

AS Roman tähti ei ole pelannut MM-kisoissa vielä minuuttiakaan: “Tein rajusti töitä päästäkseni täyteen kuntoon”

Paulo Dybala
AOP

Paulo Dybala jätti kesällä Juventuksen taakseen ja siirtyi kolmen vuoden sopimuksella AS Roman paitaan. Tällä hetkellä mies on Argentiinan mukana Qatarin MM-kisoissa, mutta ei ole toistaiseksi pelannut vielä minuuttiakaan. Hyökkääjä loukkaantui juuri MM-turnauksen kynnyksellä, eikä hänen pelikunnostaan ole täyttä varmuutta.

AS Romaan siirtynyt Paulo Dybala näytti löytäneen peli-ilonsa uudelleen ikuisessa kaupungissa. Juventuksessa peli ei kulkenut enää viimeisillä kausilla totuttuun malliin ja ajoittain myös vaihtopenkki tuli tutuksi.

Roomassa vastuuta on kuitenkin tullut ja tulostakin on syntynyt. Tämän kauden 12 ottelussa Dybala on tehnyt 7 maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.

Lokakuussa tapahtunut loukkaantuminen pakotti argentiinalaisen sivuun kahdeksasta peräkkäisestä ottelusta, mutta hän teki paluun kentille juuri ennen MM-kisoja Torinoa vastaan. Tuon pelin jälkeen Dybala ansaitsi kutsun Qatarin MM-turnaukseen.

– Tein kaikkeni ollakseni pelikunnossa viimeisessä ottelussa Torinoa vastaan, Dybala kertoo.

– Puhuin Jose Mourinhon kanssa ja teimme yhdessä päätöksen pelaamisestani. Pystyin pelaamaan hyvin ja auttamaan joukkuettani.

Dybala ei ole vielä päässyt pelaamaan MM-kisoissa, mutta vakuuttaa itse olevansa täysin kunnossa.

– Tein rajusti töitä päästäkseni täyteen kuntoon ja onnistuin siinä Mourinhon avulla.

Lähde: Football Italia

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta MM-kisat 2022