Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2022

Hollannin ja Argentiinan välinen vihanpito ei osoita hiipumisen merkkejä: “Ehkä hän nyt oppii pitämään turpansa kiinni”

Emiliano Martinez
AOP

Hollannin ja Argentiinan välisen pelin jälkeen on riittänyt runsaasti jälkipyykkiä. Kuumaveriseksi yltynyt ottelu päättyi lopulta Argentiinan juhliin, mutta vihanpito kahden huippumaan välillä ei tunnu vieläkään ottavan laantuakseen.

Perjantaina nähtiin toistaiseksi MM-kisojen tunnepitoisin ottelu, kun Hollanti ja Argentiina iskivät yhteen. Jo ennen peliä asetelmia haettiin puolin ja toisin henkisen yliotteen toivossa.

Jälleen kerran maansa sankariksi noussut Lionel Messi kertoi pelin jälkeen, ettei arvostanut Louis van Gaalin ennen ottelua laukomia kommentteja.

Hollantilaiskoutsi totesi lehdistötilaisuudessaan, että Messistä ei ole juurikaan hyötyä silloin, kun Argentiinalla ei ole palloa.

– Van Gaal väittää, että hänen joukkueensa pelaa kaunista jalkapalloa, Messi totesi.

– Todellisuudessa hän heittää kaikki hyökkääjänsä boxiin ja yrittää saada tulosta aikaiseksi roiskimalla pitkiä palloja. Me ansaitsimme mennä tästä ottelusta jatkoon ja niin myös lopulta tapahtui.

Myös Argentiinan maalivahti, Emiliano Martinez, antoi palaa Hollannin valmentajan suuntaan.

– Kuulin hänen puhuvan, että heillä on selkeä etulyöntiasema, jos ottelu etenee rangaistuspotkuille. Hän oli varma, että silloin he voittaisivat. Ehkä hän nyt oppii pitämään turpansa kiinni.

Lähde: ESPN

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta MM-kisat 2022