Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

MM-kisat 2022

Kroatia kohtaa Marokon pronssiottelussa: Regraguin viimeinen temppu vielä näkemättä?

Marokko
AOP

Tänään pelattavassa MM-kisojen pronssiottelussa kohtaavat Kroatia ja Marokko. Ennakkosuosikin viittaa on aseteltu Kroatian harteille, mutta Marokko on osoittanut vaarallisuutensa ja on luultavasti nälkäisempi saavuttaakseen historiansa ensimmäisen MM-mitalin.

Kroatia ja Marokko ottavat yhteen Qatarin MM-turnauksen pronssiottelussa. Tälläinen ottelupari olisi ennen kisoja kuulostanut täysin uskomattomalta, mutta joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

Zlatko Dalicin valmentama Kroatia on pelannut kaksijakoisen turnauksen. Inhorealistisella tavalla alkulohkossa esiintynyt ryhmä sai tuloksia aikaan konemaisella suorittamisellaan ja voitti kaksi ensimmäistä pudotuspeliotteluaan rangaistuspotkujen jälkeen.

Välieräottelussa Argentiinaa vastaan Kroatia näytti ensimmäisen puolituntisen ajan täysin eri joukkueelta kuin aikaisemmin. Dalicin suojatit paineistivat aktiivisesti ja aiheuttivat ongelmia La Albicelesten puolustukselle.

Ensimmäisen takaiskumaalin jälkeen selkäranka kuitenkin katkesi luvattoman helposti, eikä uskoa omaan pelisuunnitelmaan vaikuttanut löytyvän. Lopulta Argentiina käveli Kroatian yli selkein 3-0 numeroin.

Marokon MM-turnaus on lyönyt kaikki ällikällä. Pohjois-Afrikan ylpeys voitti kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti oman alkulohkonsa, jota voidaan jo itsessään pitää sensaationa. Walid Regraguilla oli kuitenkin enemmänkin taikatemppuja naftaliinissa, sillä pudotuspeleissä kaatuivat sekä Espanja, että Portugali.

Ranska osoittautui liian kovaksi palaksi, mutta hallitseva maailmanmestari sai tehdä kaikkensa voiton eteen.

Kumpi on ennakkosuosikki?

Pronssiottelusta on lupa odottaa viihdyttävää kamppailua, joka voi kääntyä mihin suuntaan tahansa.

Kroatia on useissa ennakkoarvioissa suosikki, mutta välieräpettymys saattaa painaa raskaammin Dalicin ryhmän harteilla. Marokolla on pelkästään voitettavaa, joten hurjalla intensiteetillä taisteleva ryhmä saattaa olla lähellä suurta yllätystä. Jälleen kerran.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta MM-kisat 2022