-
Valioliiga
/ 1 vuosi agoUnited-puolustajalla selkeät tavoitteet ensi kaudelle: “Jos pystymme vahvistamaan ryhmäämme, niin miksi ei?”
Manchester United otti viime kaudella selkeitä kehitysaskeleita, mutta parannettavaa riittää edelleen jokaisella sektorilla. Red Devilsin puolustaja, Luke Shaw kertoo joukkueen tavoitteista...
-
Muut
/ 1 vuosi agoCristiano Ronaldon ex-rakas Andressa Urach esitteli rusketusrajat alusvaatteissa
Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on nykyään yhdessä Georgina Rodriguezin kanssa, mutta hän deittaili taannoin yhtä jos toistakin mallia. Hänellä oli huhujen mukaan...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi agoArsenal kaappaassa Bayern Münchenin siirtokohteen? – Tähtivahdin allekirjoituksesta kova kilpailu
Kuten aiemmin uutisoimme, David Rayan ympärillä riittää kuhinaa. Espanjalaismaalivahtia ollaan linkitetty useampaan suuntaan, mutta pelaajan kerrotaan pitävän Arsenalia ensisijaisena vaihtoehtonaan. David...
-
Naisten MM-kisat 2023
/ 1 vuosi agoSaksalle shokkihoitoa F-lohkon ottelussa – Jatkopaikka täysin auki
MM-kisojen H-lohkossa nähtiin melkoinen yllätys, kun Kolumbia yllätti turnauksen suurimpiin voittajasuosikkeihin lukeutuvan Saksan. Näin ollen kaksinkertaisen maailmanmestarin jatkopaikka on kaikkea muuta...
-
Naisten MM-kisat 2023
/ 1 vuosi agoNorja murskavoitolla jatkopeleihin: Uudelle-Seelannille kova pettymys
Jalkapallon naisten MM-kisojen A-lohkon viimeinen kierros pelattiin sunnuntaina. Tasaisen lohkon jatkopaikat olivat täysin auki ennen viimeisiä otteluita. Norja aloitti MM-turnauksensa katastrofaalisella...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi agoOnko tässä Bayern Münchenin tuleva hankinta? – Jättiseura tarkkailee valioliigavahdin tilannetta
Bayern München etsii siirtomarkkinoilta mahdollista korvaajaa Yann Sommerille, jonka uskotaan olevan lähtökuopissa. Katseet ovat kääntyneet Brentfordissa loistavia otteita esittäneeseen David Rayaan. Bayern...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi agoPep Guardiola kritisoi siirtomarkkinoiden nykysuuntausta: “Seurojen täytyy olla tietoisia siitä, mitä tapahtuu”
Manchester Cityn päävalmentaja, Pep Guardiola paljastaa, että joukkueeseen on tulossa vielä muutoksia kesän aikana. Katalaani ottaa kantaa myös Saudi-Arabian jättiseurojen toimintaan...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi agoTässäkö todellinen syy Arsenal-tähden lähdölle? – “Ei ollut helppo päätös”
Granit Xhaka oli päättyneellä kaudella yksi Arsenalin menestyksen kulmakivistä. Sveitsiläispelaaja päätti siirtyä tulevaksi kaudeksi kohti uusia haasteita. Xhaka avautuu nyt siirtopäätöksensä...
-
Muut
/ 1 vuosi agoCristiano Ronaldon ex-rakas Kim Kardashian näyttävissä biksukuvissa: katso kuvat!
Futarilegenda Cristiano Ronaldo deittaili taannoin TV:stä tuttua superjulkkista Kim Kardashiania. Kim on yksi maailman tunnetuimmista somevaikuttajista ja tositv-kasvoista ja hänet tunnetaan...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi agoLähde: Jättihankinta saapumassa Old Traffordille – Nimet paperiin pikaisella aikataululla?
Manchester United on vihdoin onnistunut naaraamaan uuden kärkipelaajan, ainakin jos tuoreita lähteitä on uskominen. Atalantaa päättyneellä kaudella edustaneen Rasmus Hojlundin kerrotaan...