Lisää jalkapallouutisia
-
Maajoukkueet
/ 1 vuosi sittenEnglannin mestaruusjuna puksuttaa: “Matkamme on vielä kesken”
Englannin EM-kisat osat sujuneet positiivisissa merkeissä ja joukkue selvitti tiensä kisojen finaaliin. Joukkueen puolustajan Lucy Bronzen mukaan suurin testi on kuitenkin...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenWest Ham hankki italialaisen maalitykin – Pystyykö nuorukainen tekemään tulosta myös Valioliigassa?
West Ham teki kovan luokan kaappauksen hankkimalla Gianluca Scamaccan Sassuolosta. Viime kaudella Serie A:ssa läpi lyönyt italialainen kertoo aina haaveilleensa Valioliigassa...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenChelsean vetovoima hiipumassa? – Jälleen tulossa rukkaset yhdeltä huippupuolustajalta
Chelsean on kerrottu olevan PSG:n Prisnel Kimpemben perässä. Joukkue on yrittänyt löytää uutta keskuspuolustajaa siitä lähtien, kun Andreas Christensen ja Antonio...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenKasper Schmeichel jättämässä Valioliigan taakseen? – Tanskalainen suuntaamaassa yllättävään suuntaan
Leicesterin monivuotinen ykkösmaalivasti Kasper Schmeichel saattaa olla lähtökuopissa. Tanskalaisen kerrotaan hylänneen Foxesin jatkosopimustarjouksen, joka takaisi miehelle yli 120 punnan viikkoansiot. Yksi...
-
Muut
/ 1 vuosi sittenRadamel Falcaon vaimo on viehättävä bloggaaja: argentiinalainen kaunotar!
Jalkapalloilija Radamel Falcao on osunut jättipottiin vaimonsa suhteen. Blondi kaunotar on nimeltään Lorelei Taron ja hän on saanut kerättyä itselleen jo...
-
Serie A
/ 1 vuosi sittenPaulo Dybala avautuu viime kauden hämmentävistä käänteistä: “Minun käskettiin odottaa”
Juventuksesta AS Romaan täksi kaudeksi vaihtanut Paulo Dybala kertoo, että hänen oli tarkoitus jatkaa alun perin Bianconerin paidassa. Dybalan mukaan torinolaisjoukkue...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenBayern München hankki yhden Euroopan lupaavimmista hyökkääjistä: Nuorukainen teki Ligue 1-debyyttinsä viime kaudella
Mathys Tel jättää Rennesin taakseen ja siirtyy Bayern Münchenin riveihin. 17-vuotiasta nuorukaista pidetään yhtenä Euroopan lupaavimmista pelaajista. Bayern München vahvisti hankkineensa...
-
Serie A
/ 1 vuosi sittenPaul Pogba loukkaantui – Juven kannattajat pelkäävät pahinta
Juventus sai harjoituskauden keskellä ikäviä uutisia, kun joukkueeseen hiljattain takaisin hankittu Paul Pogba loukkaantui. Ranskalaisen loukkaantumishistoria viime vuosilta on synkkää luettavaa....
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenCristiano Ronaldon päätös lähestyy: Löytyykö ten Hagin kanssa yhteinen sävel?
Cristiano Ronaldon sopimustilanne aiheuttaa edelleen runsaasti epätietoisuutta. Mies ei matkannut joukkueensa mukaan kauteen valmistavalle harjoituskiertueelle Thaimaahan ja Australiaan. Ronaldon uutisoidaan istuvan...
-
Muut
/ 1 vuosi sittenAlessandro Matrin tyttöystävä on näyttävä mallikaunotar – jestas, mikä kroppa!
Jalkapalloilija Alessandro Matrin tyttöystävä on melkoinen kuumis. Frederica Nargi on italialainen näyttelijä, tv-juontaja ja ammattitanssija. Hän on saanut saalistettua itselleen jo...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenTottenham joutui kovaan testiin Rangersin vieraana: “Tiesimme, että ottelusta tulisi vaikea”
Tottenham Hotspur kohtasi Skotlannin jättiseuran Rangers FC:n lauantaina. Ibrox Stadiumilla pelattu ottelu päättyi lontoolaisten 2-1 voittoon, Harry Kanen onnistuttua kahdesti maalinteossa....
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenJuventus havittelee Liverpoolin brasilialaishyökkääjää – Anfieldillä luvassa penkinlämmittäjän rooli?
Liverpoolin monivuotisen hyökkääjän Roberto Firminon tulevaisuus on avoinna. Miehen sopimusta Poolin kanssa on vielä vuosi jäljellä, mutta miehen uskotaan miettivän muitakin...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenNapolin tähtihyökkääjä siirtohuhujen kohteena: “Kaikki on mahdollista”
Napolin nuori hyökkääjä Victor Osimhen pelasi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen iskettyään viime kaudella 14 maalia Serie A:ssa. Nuorukainen on ollut yksi...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenLiverpoolin Virgil van Dijk hehkuttaa jatkosopimuksen tehnyttä joukkuetoveriaan: “Hän on mielestäni yksi parhaista”
Liverpoolin toppariosasto on hyvässä kuosissa Virgil van Dijkin mukaan. Hollannin maajoukkumies kertoo olevansa iloinen, että Joe Gomez solmi Poolin kanssa jatkosopimuksen....
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenLucas Paquetán siirtyminen Arsenaliin yhä lähempänä? – “Emme ole vielä valmiita”
Arsenal on ollut aktiivinen tämän kesän siirtoikkunan aikana. Joukkue on ehtinyt tehdä useita hankintoja, mutta lähteiden mukaan Tykkimiehet hamuavat edelleen lisävahvistuksia....
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenLionel Messi palaamassa Barcelonaan? – “Tunnen olevani hänelle velkaa”
FC Barcelonan päävalmentajan Xavi Hernandezin kerrotaan yrittävän houkutella entistä pelitoveriansa Lionel Messiä joukkueensa riveihin. Messin sopimus PSG:n kanssa päättyy ensi vuoden...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenChelsea hävisi Lontoon derbyn – “Emme olleet riittävän fyysisiä”
Chelsea ja Arsenal kohtasivat Valioliigakauteen valmistavassa harjoitusottelussa, jonka Gunners vei nimiinsä selkein 4-0 lukemin. Bluesin päävalmentajan Thomas Tuchelin mukaan joukkueen puolustusmuodostelma...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenPatrick Vieira: “Kaikkien joukkueiden tulee olla varuillaan Leedsin prässipelaamisen kanssa”
Leeds United ja Crystal Palace kohtasivat varsin fyysiseksi muodostuneessa ystävyysottelussa. Crystal Palacen päävalmentajan Patrick Vieiran mukaan Leeds antoi voimakkaalla prässipelaamisellaan varoituksen...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenJürgen Kloppin mukaan Liverpoolin joukkue on valmis ensi kautta varten: “Toivottavasti mitään sellaista ei ilmaannu”
Liverpoolin viime kausi oli huikea, mutta viimeinen kruunu jäi saamatta. Joukkue ylsi Mestarien liigan finaaliin ja Valioliigan toiselle sijalle, mutta Merseysidellä...
-
La Liga
/ 1 vuosi sittenFrenkie de Jongin tulevaisuus edelleen hämärän peitossa – Nähdäänkö hollantilainen ensi kaudella yllättävällä pelipaikalla?
Manchester Unitediin viime aikoina vahvasti yhdistetty Frenkie de Jong on edelleen virallisesti Barcelonan pelaaja. Blaugranan päävalmentaja Xavi Hernandez vihjailee, että De...
-
Muut
/ 1 vuosi sittenTammy Abraham osui napakymppiin tyttöystävänsä suhteen: Leah Monroe saa päät pyörälle
Englantilaisen jalkapalloilija Tammy Abrahamin tyttöystävä Leah Monroe kääntää päät. Kaunottarella on Instagramissa nyt jo yli 121 000 seuraajaa ja lisää satelee...
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenJoão Cancelon mukaan Cityn ote ei saa lipsua: “Meidän täytyy voittaa pokaaleita”
Manchester City oli viime kaudella jälleen kerran yksi Euroopan parhaista seurajoukkueista. Valioliigan mestaruus jatkoi Citizensin menestyksekästä aikakautta Pep Guardiolan alaisuudessa. Joukkueen...
-
Serie A
/ 1 vuosi sittenJuventukselle ei kelpaa tulevalla kaudella mikään muu kuin mestaruus – Vanha Rouva on tehnyt kovia hankintoja kesän aikana
Juventus lähtee alkavaan Serie A-kauteen valtavin odotuksin. Siirtomarkkinoilla vahvistuneelle joukkueelle ei kelpaa päävalmentaja Massimiliano Allegrin mukaan mikään muu kuin mestaruus. Torinolaisjätti...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenWest Ham virittelee jättikauppaa – Serie A:ssa läpimurtokauden pelannut hyökkääjä tarttumassa haaviin
West Hamin odotetaan tekevän lähipäivinä ison kaappauksen, kun Gianluca Scamaccan siirto Lontooseen näyttää olevan askeleen lähempänä. Hammersin uutisoidaan lyövän pöytään 42...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenFrank Lampard kiinnostunut Chelsean keskikenttäpelaajasta: Siirtyykö Skotlannin maajoukkumies Goodison Parkille?
Chelsean lupaava keskikenttäpelaaja Billy Gilmour saattaa olla lähtökuopissa. 21-vuotiaan Gilmourin on huhuttu siirtyvän Frank Lampardin alaisuuteen Chelseaan. Chelsean sopimuspelaaja Billy Gilmourilla...
-
Muut sarjat
/ 1 vuosi sittenStoke teki kesän kuudennen hankintansa: Newcastlen hyökkääjä jättää Valioliigan taakseen
Stoke City FC tiedotti perjantaina verkkosivuillaan hankkineensa kokeneen Dwight Gaylen riveihinsä. Kokenut pelimies siirtyy joukkueeseen Newcastlesta ja hänen sopimuksensa on kaksivuotinen....
-
Maajoukkueet
/ 1 vuosi sittenEnnakkosuosikki Saksa piti pintansa Itävaltaa vastaan: “Tämä oli ankara taistelu”
Saksa ja Itävalta tarjosivat torstaina hienon näytöksen naisten EM-kisoissa. Yksi kisojen suurimmista ennakkosuosikeista oleva Saksa sai tehdä täyden päivätyön 2-0 voittonsa...
-
Naisten jalkapallo
/ 1 vuosi sittenRuotsalainen jalkapalloilija Kosovare Asllani upeissa otoksissa: tältä hän näyttää pelikentän ulkopuolella
Ruotsalainen jalkapalloilija Kosovare Asllani kerää huomiota niin kentällä kuin Instagramissa. Hän on pelipaikaltaan hyökkääjä ja kesäkuun 2022 loppuun mennessä Kosovare on...
-
Siirtouutiset
/ 1 vuosi sittenManU-hylkiö löysi uuden seuran: Aukeneeko ura sarjanousijan riveissä?
Nottingham Forest on hankkinut Jesse Lingardin riveihinsä. Englannin maajoukkueesta tuttu Lingard oli vapaa-agentti hänen sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa päätyttyä viime kauteen....
-
Valioliiga
/ 1 vuosi sittenChelsean uusi supertähti itsevarmana: “Tiedän, että minulla riittää paljon annettavaa tälle joukkueelle”
Raheem Sterlingin siirtyminen Manchester Citysta Chelseaan oli yksi kesän siirtoikkunan ensimmäisiä paukkuja. Englantilaisässä on nyt avautunut syistä seurasiirtonsa takana. Chelsean tuore...